Tänä vuonna on kesä ajoissa täällä Alpeilla. Veikko käväsi keskiviikkona Serre Chevalierissa kun mie olin kotona flunssan kourissa. Tänään oli +27c, eli jäi mäenlaskut turvallisuus syistä väliin. Toissa päivänä kävimme Veken kanssa skinnaamassa Col du Lautaretilla. Hieno retki ja saatiin kiva lasku hyvällä lumella. Eilen aamulla laskimme hienon laskun St. Cristophen kylään. Hyvää firniä n.1200 verttimetriä ja sen jälkeen pitkä kävely alas kylään. Aurinko paistoi ja maisemat olivat todella upeat, eli kaikin puolin hieno päivä. Kyläkin oli semmonen, että voisi muuttaa eläkevuosiksi sinne.

Serre Chevalierin maastoa

Lämmintä on...

 

Ville tauolla skinnailureissulla

Ville kruisailee kivaa firniä

 

Tuolla laakson pohjalla on St. Cristophin kylä

 

Veikko laskee, mie oottelen vuoroa

Meikän vuoro

Tauolla laskun päätteksi

Yläosassa oli kivoja vanhoja lumivyörykasoja ylitettävänä

Vihdoin kengät jalkaan ja polkua pitkin alas

 

St. Cristophin yläkylää

Afterski oluet kylillä, kyllähän maistui hyvältä yli kahden tunnin helteessä tarpomisen jälkeen

 

Tänään hellepäivää vietettiinkin kalastuksen merkeissä. Olimme äärimmäisen hienolla pienellä joella, jossa oli tammukkaa ihan mukavasti. Muutamassa tunnissa saatiin yhteensä 5 tammukkaa, jotka pääsivät jatkamaan kasvamista. Haastavaa hommaa täällä kalastus, kun kalat ovat varsin arkoja kirkkaassa vedessä.

Tammukkapooli

 

Ei paljon joki voi hienommaksi muuttua

Hieno päivä joella ja mäessäkin ollut kivaa. Ens viikolle lupaileekin jo takatalvea, jospa sitä vaikka päästäisiin puuteria vielä laskemaan. Kalalla käydään varmasti vielä monta kertaa, sen verran hienoja nämä paikalliset joet.

No niin, vihdoinkin on tämän talven duunit tehtynä ja pidempään laskureissuun taas lähdetty. Tänä talvena pidemmän reissun kohteeksi valittiin La Grave. Lähdimme ajelemaan Rovaniemeltä kohti Ranskaa viime viikon sunnuntaina. Heti vain 600 kilometriä ajettuamme meidän luotettavasti riiraidmobiilista hajosi takarenkaan laakeri. Jouduimme sitten odottelemaan osaa puoltoista päivää pienessä Ruotsalaisessa kaupungissa. TV6 pelasti tilanteen näyttämällä melkein non stoppina Simpsoneita, Family Guyta ja muuta loistavaa viihdettä.

 

Kaunis Ford Sierra korjaamon pihassa.

Matka jatkui huollon jälkeen mukavasti ilman ongelmia. Perille pääsimme torstai aamuna. Olisimme kerenneet jo aikaisemmin, mutta nukuimme Sveitsissä huoltsikan pihalla 4 tunnin yöunet.

 

 

 

 

La Grave

Perillä olikin sitten Derby de La Meije skabat ja kylä täynnä porukkaa. Hauskat juhlat ja hyvää live musaa oli tarjolla pari päivää. Derbyjen jälkeen päästiin viimein pienelle randolle. Meikän uudet monot paino kinttuja niin paljon, että jouduin lainaamaan Teemulta vähän paremmin istuvia kuoria. Nyt onneksi on omatkin monot vihdoin muokattu ja pääsee reissun hiihto-osuuskin alkamaan kunnolla.

Luulempa, että suurin osa täällä viettämistämme päivistä tulee kulumaan Col du Lautaretin maastossa skinnaillen. Paikka on ihan hiton hieno ja laskettavaa lääniä riittää. Muutama maisema kuva ko. paikasta:

 

 

 

Veke ja Markku tauolla

Kruisailua alas

Markku funtsii autolla

 

Päivät on olleet sen verran lämpimiä, että on tullu jo kalastuskausikin aloitettua.

Loppu viikoksi lupaileekin aurinkoa ja aika lämpimiä ilmoja, elikkäs lisää randohommia tiedossa. Lisää raporttia parin päivän sisällä Ranskanmaalta!

Terve vaan taas pitkästä aikaa. Kesä ja syksy on taas lusittu ja parhaamme mukaan vietetty. Nyt on taas vihdoin talven aika. Lunta pukkaa eteläänkin hirmuisia määriä, täällä Rovaniemellä on vielä lumen suhteen vähän heikkoa, mutta maa on jo kuitenkin valkoisena ja Oukulla rinteet auki. Oukulla onkin vietetty jo monta iltaa käännöstä hioen, vähän tulee vielä liikaa sisäsuksi virheitä ja välillä vähän sisäpuolen käsi laahaa. No kyllä se siitä kauden mittaan korjaantuu ja kehtaa taas laskea ihmisten ilmoilla.

Tänä talvena ei suksen kärkiä suunnatakaan kohti Japania. Reilusti vahvistunut jeni ja muut yhteensattumat jättävät meikäläisen armotta vanhalle mantereelle täksi talveksi. Suunnitelmissa on laskea ensin täällä pohjoisessa alkutalvi, lähinnä Lyngenissä, Narvikissa ja Riksgränsenissä. Sitten huhtikuuksi lähdetään Veikon kanssa La Graveen, siihen mennessä on toivottavasti jo käännös taas hallussa. Toukokuussa olisi sitten vielä tiedossa telttailua Lyngenissä. Sittenhä se taas jo kesä yllättääkin.

Ettei nyt ihan vain puheiksi jäisi, niin pistetäämpä vähän juttua meidän ekalta Lyngenin reissulta viime viikonlopulta. Ajeltiin perjantaina Norjaan, mäkeen ei yritetty keretä koska tuota valoa on varsin rajallisesti. Illalla käytiin Tamokissa katselemassa hiihtoleffoja Tamok Reel Ride tapahtumassa, meikä oli hieman liian väsynyt pystyäkseni täysillä leffoista nauttimaan. Reissua edelti semitehokas työputki, jossa 12 päivän aikana oli 10 yövuoroa ja yksi ilta. Elikkäs unta ei tarvinnut paljoa houkutella tuon reissun aikana. Leffojen jälkeen suuntasimme kämpille Lakselvbuktiin. Siellä kamat kasaan ja päätös mihin lähetään aamulla. Kohteeksi päätettiin Y-kuru, suoraan kämppämme yläpuolella.

Aamulla herätys oli kuuden aikaan. Ensin tukeva aamupala ja sitten ei muuta kun otsalampun valossa haikkaamaan. Vuoren alla olevan loputtoman louhikon kohdalla meikällä meinas jo epätoivo iskeä ja mielessä kävi, että onkohan tässä mitään järkeä? No pukkasin sellaiset ajatukset kuitenkin pois mielestä ja jatkoimme ylöspäin. Pian korpun pinnalla olikin jo muutama sentti pehmeää lunta ja tasaista tahtia määrä lisääntyi kun noustuja korkeuserometrejä kertyi. Loppujen lopuksi louhikkoa ja huonoa lunta ei ollut kuin pari sataa verttiä, loput olikin sitten oikein hyvää puuteria. Kun pääsimme Y-kurujen risteykseen, päätimme valita oikean puoleisen haaran, koska sitä pystyi skinnaamaan ylöspäin. Uutta lunta oli kuitenkin sen verran reilusti, että kiipeäminen sukset repussa olisi ollut turhan aikaa vievää hommaa kun jokainen valoisa minuutti oli syytä käyttää tehokkaasti. Aivan ylös asti emme kerenneet, mutta kuitenkin oikein hyvän siivun kuitenkin. Lumi oli mukavan pehmeää ja sitä oli paljon.

Kuru jonka laskimme, nousee keskellä näkyvältä lumikentältä oikealle.

 

Jouni laskee kurun keskiosassa

 

Sami nauttimassa kaamospuuterista.

 

Sami

 

Alhaalla näkyy Jouni ja Perttu odottelemassa.

 

Tatu piilottelee puuteripilven takana.

Kohti kotia

 

Iltasella kun katselin kuvien laatua, joutui toteamaan ettei valo vaan valitettavasti riitä. Ainakaan minun kalustolla. Jätin siis järkkärin kämpille seuraavana päivänä. Se olikin virhe, koska seuraava päivä oli aavistuksen valosampi ja laskukin osui ehkä hieman paremmin valon suuntaan. No aina ei voi voittaa. Seuraavan päivän nousu tehtiin Holmbukstindenille. Lumi oli jälleen hyvää ja niinkuin sanoinkin, valoakin oli paremmin tuolla laskulla, kokonaisuutena aivan loistava lasku.

 

Nousulta Holmbukstindenille. Kännykästäkin loppui akku, niin ei saanut maisemakuviakaan sen enempää.

 

TB:n mökki, mukava paikka asua. Joskin jotkut kaupunkilaiset olivat polttaneet kiukaan lämminvesitankin puhki, eli pesulla piti käydä talon puolella. Muuten ei ollut mitään valittamista.

 

Kokonaisuutena huippu reissu, kiitos vaan kaikille mukana olleille! Joulukuussa ei varmaan työkiireiltä Norjaan asti kerkeäkään, mutta tiedossa on varmasti jotain tunturireissuja. Tosin lunta tarvitaan vielä hieman lisää niitä ajatellen.

Kausi on nyt virallisesti auki ja blogia päivittelen tästä lähin aina kun tapahtuu jotain mainitsemisen arvoista, toivottavasti mahdollisimman usein.

 

Kauden viimeinen reissu on nyt sitten takana. Pari päivää riehakkaan vapun jälkeen suuntasimme Veikon kanssa riiraidmobiilin keulan jälleen kohti pohjoista. Tällä kertaa kohteena oli Lyngenin seutu ja sieltä hiljalleen ajellen kohti Narvikia ja Riksua. Koska emme olleet Lyngenin alueella ennen käyneet, emme tehneet sen kummempia suunnitelmia. Tarkoituksenamme oli olla perillä viikosta kahteen, keleistä riippuen. Ensimmäiselle reissupäivälle oli ennusteessa keskinkertaista keliä, siispä lähdimme aamulla vasta kuudelta ajelemaan. Tavoitteena päästä jonnekin päin Lyngeniä ja etsiä sopiva leiripaikka. Olimme vuonon rannalla jo melko hyvissä ajoin. Ajelimme hieman ympäriinsä ja katselimme paikkoja. Illan suussa löytyi hyvä leiripaikkakin. Sitten ei muuta kuin leiri pystyyn ja hernaria keittelemään.

Pilvet jäivät Kilpisjärvelle ja Norjan puolella oli kiva puolipilvinen keli.

 

Jäi Kilpisjärven maisemat kakkoseksi, kun pilviverho aukesi norjan puolella.

 

Ensimmäinen näkymä Shellin mäelle, joka tuli hallitsemaan loppu reissun majapaikan maisemaa.

 

Hernaria, varrasleipää ja näkkäriä. Kyllä lähtee!

 

Luksushuvila meren rannassa.

 

Näkymä luksushuvilan etelä-siivestä vuonolle.

 

Seuraava aamu valkenikin täysin pilvettömänä ja ei tuullutkaan yhtään. Yön aikana kaverimme Kaisa oli ajellut myös etelästä samoille mestoille ja aamusta tapasimme ja rupesimme tekemään päivän suunnitelmia. Valitsimme kohteeksi erään mäen, jolle pääsi nousemaan suoraan tieltä. Tavoitteena oli helppo nousu ensimmäiselle päivälle ja vähän tutkailu millaista lunta ylempänä vuorilla on.

 

Ensimmäisen päivän mäki.

 

Veikko nousemassa.

 

Veikko ja Kaisa harjanteella.

 

Harjanteelta bongasimme vastakkaisella seinällä olevat upeat kurut. Vastakkaisen seinän kurut valikoituivatkin seuraavan päivän kohteeksi saman tien.

 

Skinnailua auringon paisteessa, mikäs sen mukavampaa. Niin no laskeminen auringon paisteessa ainakin.

 

Kaisa ja Veikko laittelevat itseään ja välineitä laskukuntoon. Päätimme laskea alemmalta harjanteelta ja säästellä jalkoja seuraavan päivän kurun kiipeämistä varten.

 

Rentoa kruisailua 800 verttiä alas tielle. Ylhäällä puuteria ja alempana todella hyvää firniä, luvassa oli siis mukava lasku ekalla päivälle.

 

Kaisa kruisailee yläosaa. Yläosa mäestä oli todella kivaa kantavaa pehmeää lunta ja tuosta puolivälistä alaspäin täydellistä firniä, kokonaisuutena äärimmäisen hyvä eka lasku reissulle.

 

Ville ja Kaisa afterski jätskillä Nordkjosbotnin Reman pihalla.

 

Leiripaikalla Veken kanssa varmistimme että suksi kulkee seuraavanakin päivänä ylämäkeen.

 

Kaisa laittamassa herkkuruokaa.

Seuraavana päivänä lähdimme yrittämään hiihtää edellisenä päivänä bongattua kurua, tai jotai sen viereisistä vaihtoehdoista. Koska itse kurut ovat varjossa koko päivän, emme lähteneet hirveällä kiireellä aamulla. Taisimme olla joskus kymmenen aikoihin skinnaamassa. Emme tajunneet ottaa huomioon, että kurujen viereisille kallioseinille aurinko kyllä paistaa. Niiltä putoilikin kiveä ja jäätä kuruihin vähän enemmän kuin laki sallii ja emme saaneet kiivettyä kurua kuin puoleen väliin kun oli pakko kääntyä alas. Kurun pätkä, sen vierellä oleva pieni kenttä sekä kurun alla oleva kenttä tarjosivat kuitenkin oikein mukavan laskun. Myös autoille kruisailu kumpuilevassa ja reilusti lumilipoilla maustetussa loivassa firnissä oli hauskaa. Hyvä päivä, vaikka vähän jäikin harmittamaan kun ei päästy ylös asti. No ensi vuonna uudestaan.

 

Veikko ja Kaisa katselemassa linjoja.

 

Kävimme tsekkaamassa kaikkien kurujen tilan, että olisimme varmasti saaneet parhaan laskun.

 

Ville nauttimassa vuoristoilmasta.

 

Kaisa menossa kohti valitsemaamme kurua.

 

Kaisa nauttimassa hyvästä lumesta kurun alla. Itse kurussa jäi kiireen vuoksi kuvat nappaamatta.

 

Kohti kattilan pohjaa, Veikko odottelemassa alhaalla.

 

Kohti laaksoa, jäi kyllä harmittamaan kun ei päästy ylös asti.

 

Ville kalastelemassa turskaa, tuosta niitä iha hyvin tulikin.

 

Syystä tai toisesta myös meritähdet tykkäsivät vieheistä, taisin yhteensä 5 koko reissun aikana.

 

Ville ja kalastuskesän 2010 avauskala. Tuommosia sitten tulikin useita ja yks hieman isompikin.

Seuraavana päivänä satoi vettä ja pidimme taukopäivän Tromssassa. Illalla sade muuttui rännäksi ja aamulla maa oli valkoinen meren rantaan asti. Heräsimme jo viiden aikaan ja lähdimme koittamaan kerran vielä tuota kurua. Aamu aurinko kuitenkin käännytti meidät jo parkkipaikalla toiseen paikkaan. Yön aikana satanut lumi vyöryi kaikkialla mihin aurinko vähänkin paistoi. Teimme nopeasti uuden suunnitelman ja lähdimme katsastamaan kohtuullisen tunnettua Middagstindeniä. Olimme yhä hyvissä ajoin liikkeellä. Nousu oli todella leppoisaa skinnailua isoilla kentillä, lukuun ottamatta muutamaa jyrkempää kohtaa, missä ei oikein meinannut saada sivuttais pitoa. Päätimme laskea mielenkiintoisemman näköisen reitin Middagstindenin ja Vardtindenin väliin. Valinta oli ja hyvä löysimme ylhäältä pienen bowlin jossa oli 20-30cm hyvää puuteria. Keskivälillä lumi oli mukavasti kantavaa pehmeää lunta ja alempana sitten rehellistä korppua, kuitenkin vielä ihan nautittavaa laskua.

 

Middagstindenille lähdössä.

 

Tuonne sitä pitäisi kiivetä.

 

Puolen välin paikkeilla.

 

Maisemaa Lakselvbuktiin päin.

 

Hassu maa tuo Norja, joka puolella näkyy meri.

 

Middagstindenin huipulta näkyi Storvasstinden ja sen vaativan näköinen pohjois-seinä.

 

Kaisa laskemassa keskikenttää.

 

Ja Veikko seuraa.

 

Hyvän hiihtopäivän jälkeen leirillä kamppeita kuivattelemassa.

 

Illalla seuraavan päivän kohteeksi valittiin Lagofjellet joka näytti oikein houkuttelevalta Middagstindenin huipulta katsottuna, kohtuullisen jyrkkää isoa kenttää suoraan pohjoiseen. Päivän kokemusten perusteella lumen pitäisi ainakin olla hyvää. Aamulla heräsimme jälleen hyvissä ajoin ja olimme skinnaamassa seitsemän ja kahdeksan välillä. Alun joenuoma labyrintista selvittyämme nousukin oli leppoisaa harjannetta pitkin skinnailua hienoissa maisemissa ja auringon paisteessa. Huipulla pidettiin pieni tauko ja mietittiin laskulinjoja. Päädyimme laskemaan jyrkähkön bowlin ja sen alla olevan ison kentän. Ylhäällä bowlissa oli aivan uskomattoman hyvä lumi. Ihan kun olisi yht'äkkiä siirtynyt toukokuulta tammikuulle. Alemapanakin oli mukava 10cm pehmeää tuulen pakkaamaa kovan kalkkimaisen lumen päällä. Kaikin puolin oiva lasku jälleen. Alaspäin mennessä löysimme myös suoraan puurajalle vievän polun, jota pitkin olisi ylös menessä säästänyt ainaki tunnin. No aina ei voi voittaa.

Middagstinden ja Piggtinden tieltä nähtynä.

 

Vihdoin puurajalla.

 

Ylöspäin.

 

Eipä voi paljoa maisemia haukkua.

 

 

Veikko laskemassa yläbowliin.

 

Veikko laskee bowlista kohti laaksoa.

 

Kaisa

 

Kaisa

Kaisa kurvaa alempana.

Veikko alakentällä.

 

Veikko ja Piggtinden.

Kaisa lähti kohti Etelä-Suomea tuon laskun jälkeen. Minä ja Veikko vietimme illan kalastellen ja piipahdimme katsomassa miltä kuuluisa Tamokdalen näyttää. Seuraava aamu aukeni pilvisenä. Nukuimme pitkään ja päätimme pitää välipäivän. Purimme leirin lähdimme ajelemaan kohti Lakselvbuktia. Ajattelimme etsiä uuden leiripaikan ja käydä vähä kalastelemassa. Löysimme lupaavan näköisen kalapaikan, mutta riittävän monta viehettä ilman tärppejä menettäneenä luovutimme sen lajin suhteen siltä illallata. Menimme Lakselvbuktin kaupalle ja törmäsimme terassilla suomalaiseen Erkkaan. Hän oli myös nukkunut hieman turhan pitkään, siinä sitten hetken arvottuamme päätimme lähtee pienelle ilta reippailulle eiliselle Lagofjelletille. Nousu sujui hyvin, mutta ylhäällä huomasimme, että tuuli oli tehnyt tepposet ja vieny meidän lumet tai muuttanut sen korpuksi. Itsellä oli rokkerisuksilla oikein hauskaa laskea, mutta Veikko ja Erkka ei olleet aivan tohkeissaan laskusta perinteisille suksilla. Lumiolosuhteiden takia laskulta en kuvia napsinut.

Veikko skinnaa Lagofjelletille.

 

Illaksi menimme takaisin meren rantaan, pistimme nuotion pystyyn ja paistelimme makkaraa. Erkka liittyi meidän seuraan vielä seuraavaksi päiväksi ja kävimme yrittämässä Henrikstindenille. Siellä tuuli oli kuitenkin vienyt viimeisetkin pehmeät lumet ja vastassa oli vain jäätä. Nousimme huipun viereiselle harjanteelle ja laskimme alas hieman jäistä firniä. Kameran unohdin autoon, eli tältä maisemiltaan upealta nousulta ei valitettavasti kuvia jäänyt. Samana iltana ajelimme Veikon kanssa Narvikin vuonolle ja yövyimme siellä.

Telttapaikka reissun viimeisenä iltana.

 

Seuraavana aamuna ajoimme Riksulle ja otimme päiväliput. Tiesimme ottavamme pienoisen riskin, koska jo iltapäiväksi säätiedotuslupasi pilviä ja veden sekaista räntäsadetta. Onneksemme kerettiin laskea kahteen asti todella hauskaa firniä ja saatiin hyvä hissipäivä reissun päätökseksi. Seuraavaksi pariksi päiväksi lupasikin hyvin epävakaata keliä ja muutenkin oli aikaa jäljellä enää puoltoista laskupäivää. Myös jo 8 teltassa nukuttua yötä eivät kannustaneet jäämään sateeseen. Päätimme yksissä mielin ajella takaisin Rovaniemelle illan päälle.

 

Tämä kausi taisikin olla tässä, erittäin hyvät fiilikset jäi menneestä kaudesta. Tapasin monia mukavia ihmisiä ja pääsin laskemaan paljon syvää puuteria sekä isoja mäkiä, eipä sitä taida kaudelta voida hirveästi enempää vaatia? Mie kuittaan tältä talvelta tähän, palataan asiaan kunhan on taas pakkasta.

 

 

Mäessä taas. Tulikin jo vierotusoireita kun 4 päivää oleskeli sateisessa Jyväskylässä. Pakko oli päästä laskemaan, kuitenkin kausi vielä ihan kesken. Veljelläni Veikolla sattui olemaan vapaata, niin pakkasimme riiraidmobiilin ja suuntasimme nokan kohti Narvikia. Torstai aamuna oli herätys kolmen aikaan aamulla ja lähdettiin ajelemaan kohti mäkiä. Yhdeksän aikaan oltin Riksulla ja päätettiin ottaa päiväliput ja poistaa vähä laskupoltteita. Näkyvyys oli surkea aamulla, mutta parani hieman iltapäivällä. Ihan kiva päivä, iltapäivällä päästiin laskemaan yksi jyrkempikin lasku. Iltasella ajeltiin kaverin luokse Narvikiin.

Perjantai aamu aukeni aurinkoisena ja tarkoituksena oli lähteä laskemaan hieno kuru pari kymmentä kilsaa Narvikista etelään. Ei kuitenkaan hoksattu suunnitelmia tehdessä, että sinne menevä tie olikin maksullinen. Meillähän ei tietenkään kruunuja ollut messissä, niin piti koittaa nopeasti keksiä vaihtoehtoinen kohde. Päätettiin mennä katsomaan meille uutta paikkaa, Sovande Dronning valikoitui kohteeksi koska se oli lähellä. Tiedettiin jo aluksi, että toppiin ei varmaan keretä, koska oltiin alku sähellyksen jälkeen jo sen verran myöhään liikkeellä ja nousu sinne on teknisesti vaativa. Kerettiin kuitenkin melko ylös, toppiin olisi ollut enää about 200 verttiä. Ei kuitenkaan tiedetty reittiä sinne ja kellokin oli jo kolmen hujakoilla iltapäivällä, eli jätettiin huipulla käyminen toiseen kertaan. Jäipähän seuraavalle kerralle jotain hampaan koloon, tuonne huipulle vielä mennään. Lasku oli myöskin haastavahko, ei niinkään jyrkkyyden vaan lumen vuoksi. Ylhäällä oli semmonen 3-4cm uutta lunta korpun ja jään päällä, keski vaiheilla saman verran pehmeää lunta kovan pakkaslumen päällä ja puurajan alapuolella särkyvä korppu loskan päällä. Ihan hauskaa hiihtoa, mutta on kyllä parempiakin laskuja ollut. Oli taas semmoinen harvinainen päivä, että nousu oli laskua hauskempi.  Kokonaisuutena kuitenkin oikein hieno päivä.

 

Sovande Dronning Narvikista nähtynä, tässä vaiheessa kohde oli vielä ihan muualla.

 

Beisfjorden

 

Pienen sinne tänne kruisailun jälkeen saatiin lopullinen kohde näkyviin. Etualalla Litletind, jonka kautta kuljimme ylemmäs kohti Sovande Dronningia.

 

Sovande Dronning alhaalta nähtynä. Tältä paikalta lähdimme skinnaamaan ylöspäin.

 

Ensimmäinen näkymä vuonolle.

 

Ensimmäiselle tauolla puurajalla.

 

Veikko skinnaa ylöspäin kohti Litletindiä.

 

Sovande Dronning nähtynä Litletindin alla olevalta harjanteelta.

 

Maisema Narvikiin päin.

Pari sataa verttiä Litletindin huipulta mäki jyrkkeni sen verran, että meidän oli pakko vaihtaa cramponit jalkaan ja laittaa sukset reppuun.

 

Veikko kiipeää viimeistä jyrkkää osuutta ennen Litletindin huippua.

 

Veikko katselemassa Litletindin huipun jyrkemmältä laidalta alas, tuonne ei mielellään putoaisi.

 

Sovande Dronning Litletindiltä nähtynä.

 

Veikko kiipeämässä alas Litletindiltä, oli paikotellen hieman haasteellista, kummallekaan puolelle ei kannattanut kaatua.

 

Tauolla.

 

Ei paljoa maisemat pysty enää paranemaan.

 

Meikäläinen oli kans mäellä.

 

Vuono minun näkökulmasta.

 

Vielä vähän ylöspäin

 

Sovande Dronningin huippu. Kello oli jo kolme iltapäivällä, emmekä tienneet reittiä huipulle. Tulimme siihen tulokseen, että alkaa olla liian myöhä etsiä reittiä ja on parempi jättää huiputus toiseen kertaan.

 

Litletind ja nousureittimme ylempää nähtynä.

 

Tuonne sitä pitäisi laskea.

 

Veikko diggailee korpun laskemisesta

 

Loivilla kentillä huipun alla oli kiva kruisailla auringon paisteessa.

 

Sovande Dronning ja Litletind.

Hieno päivä vuorilla, toivottavasti kelit vielä paranee ja päästään tällä reissulla uudestaan ylös jollekin toiselle vuorelle. Tämän päivän on sadellut vettä ja pilvet ovat olleet alhaalla. Huomenna toivottavasti parempaa.