Terve vaan taas pitkästä aikaa. Kesä ja syksy on taas lusittu ja parhaamme mukaan vietetty. Nyt on taas vihdoin talven aika. Lunta pukkaa eteläänkin hirmuisia määriä, täällä Rovaniemellä on vielä lumen suhteen vähän heikkoa, mutta maa on jo kuitenkin valkoisena ja Oukulla rinteet auki. Oukulla onkin vietetty jo monta iltaa käännöstä hioen, vähän tulee vielä liikaa sisäsuksi virheitä ja välillä vähän sisäpuolen käsi laahaa. No kyllä se siitä kauden mittaan korjaantuu ja kehtaa taas laskea ihmisten ilmoilla.

Tänä talvena ei suksen kärkiä suunnatakaan kohti Japania. Reilusti vahvistunut jeni ja muut yhteensattumat jättävät meikäläisen armotta vanhalle mantereelle täksi talveksi. Suunnitelmissa on laskea ensin täällä pohjoisessa alkutalvi, lähinnä Lyngenissä, Narvikissa ja Riksgränsenissä. Sitten huhtikuuksi lähdetään Veikon kanssa La Graveen, siihen mennessä on toivottavasti jo käännös taas hallussa. Toukokuussa olisi sitten vielä tiedossa telttailua Lyngenissä. Sittenhä se taas jo kesä yllättääkin.

Ettei nyt ihan vain puheiksi jäisi, niin pistetäämpä vähän juttua meidän ekalta Lyngenin reissulta viime viikonlopulta. Ajeltiin perjantaina Norjaan, mäkeen ei yritetty keretä koska tuota valoa on varsin rajallisesti. Illalla käytiin Tamokissa katselemassa hiihtoleffoja Tamok Reel Ride tapahtumassa, meikä oli hieman liian väsynyt pystyäkseni täysillä leffoista nauttimaan. Reissua edelti semitehokas työputki, jossa 12 päivän aikana oli 10 yövuoroa ja yksi ilta. Elikkäs unta ei tarvinnut paljoa houkutella tuon reissun aikana. Leffojen jälkeen suuntasimme kämpille Lakselvbuktiin. Siellä kamat kasaan ja päätös mihin lähetään aamulla. Kohteeksi päätettiin Y-kuru, suoraan kämppämme yläpuolella.

Aamulla herätys oli kuuden aikaan. Ensin tukeva aamupala ja sitten ei muuta kun otsalampun valossa haikkaamaan. Vuoren alla olevan loputtoman louhikon kohdalla meikällä meinas jo epätoivo iskeä ja mielessä kävi, että onkohan tässä mitään järkeä? No pukkasin sellaiset ajatukset kuitenkin pois mielestä ja jatkoimme ylöspäin. Pian korpun pinnalla olikin jo muutama sentti pehmeää lunta ja tasaista tahtia määrä lisääntyi kun noustuja korkeuserometrejä kertyi. Loppujen lopuksi louhikkoa ja huonoa lunta ei ollut kuin pari sataa verttiä, loput olikin sitten oikein hyvää puuteria. Kun pääsimme Y-kurujen risteykseen, päätimme valita oikean puoleisen haaran, koska sitä pystyi skinnaamaan ylöspäin. Uutta lunta oli kuitenkin sen verran reilusti, että kiipeäminen sukset repussa olisi ollut turhan aikaa vievää hommaa kun jokainen valoisa minuutti oli syytä käyttää tehokkaasti. Aivan ylös asti emme kerenneet, mutta kuitenkin oikein hyvän siivun kuitenkin. Lumi oli mukavan pehmeää ja sitä oli paljon.

Kuru jonka laskimme, nousee keskellä näkyvältä lumikentältä oikealle.

 

Jouni laskee kurun keskiosassa

 

Sami nauttimassa kaamospuuterista.

 

Sami

 

Alhaalla näkyy Jouni ja Perttu odottelemassa.

 

Tatu piilottelee puuteripilven takana.

Kohti kotia

 

Iltasella kun katselin kuvien laatua, joutui toteamaan ettei valo vaan valitettavasti riitä. Ainakaan minun kalustolla. Jätin siis järkkärin kämpille seuraavana päivänä. Se olikin virhe, koska seuraava päivä oli aavistuksen valosampi ja laskukin osui ehkä hieman paremmin valon suuntaan. No aina ei voi voittaa. Seuraavan päivän nousu tehtiin Holmbukstindenille. Lumi oli jälleen hyvää ja niinkuin sanoinkin, valoakin oli paremmin tuolla laskulla, kokonaisuutena aivan loistava lasku.

 

Nousulta Holmbukstindenille. Kännykästäkin loppui akku, niin ei saanut maisemakuviakaan sen enempää.

 

TB:n mökki, mukava paikka asua. Joskin jotkut kaupunkilaiset olivat polttaneet kiukaan lämminvesitankin puhki, eli pesulla piti käydä talon puolella. Muuten ei ollut mitään valittamista.

 

Kokonaisuutena huippu reissu, kiitos vaan kaikille mukana olleille! Joulukuussa ei varmaan työkiireiltä Norjaan asti kerkeäkään, mutta tiedossa on varmasti jotain tunturireissuja. Tosin lunta tarvitaan vielä hieman lisää niitä ajatellen.

Kausi on nyt virallisesti auki ja blogia päivittelen tästä lähin aina kun tapahtuu jotain mainitsemisen arvoista, toivottavasti mahdollisimman usein.