Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Hiihtohommia ja muuta kivaa ympäri maailmaa. Kirjoittajana Ville Eskonen.

Lumilla

Hyvän elämän resepti

19.03.2010 - 08:55

Monet miettii, että mitä tarvitaan hyvään elämään. Olen aika varma, että minä löysin oman reseptin hyvään elämään tänään. Pari pitkää laskua, aurinko ja kevyt puuteri. Ekaks vähän skinnataan ja nautitaan maisemista, sen jälkeen lasku alas laaksoon hyvässä puuterissa. Siinä hermot lepää ja unohtuu maalliset murheet.

Lähdettiin aamulla porukalla mäkeen, mutta nopeasti sit selvisi, että muita innostaa enemmän etsiä hyviä laskuja hisseiltä. Muut lähti etsimään onneaan hisseiltä, minä suuntasin ylös. Otin varuilta yhden lyhyen laskun hissin vieressä ja totesin, että joka käännöksellä iskee jäätyneet kumpareet uuden lumen seasta.

Siispä ei muuta kun skinit suksien pohjaan ja menoksi. Soolona kun menin, niin en hakenut mitään äärilinjoja. Lumi oli kuitenkin tarttunut vuoreen sen verran hyvin, että uskaltauduin laskemaan semmosen n.30 asteisen kivan bowlin ja kurun pätkän. Tonnin verran verttiä ja polveen asti hiton kevyttä puuteria. Yksinään kun olin, niin ei tarvinnut muuta porukkaa odotella ja laskinkin koko laskun putkeen. Kaksi japanilaista lautaduudia laski vähän ennen minua ja ennen heitä ei kukaan ollut vielä laskenut tuota laskua. Eli koko matka alas puhdasta hankea. Alhaalla oli aika voittaja fiilis ja hymy herkässä. Traversella ohitin lautailijat ja avasin jälkeä, taukopaikalla selvisi, että nää kaks jätkää oli kaverin kavereita ja tiesivät minut. Hauskoja heppuja ja ottivat vielä auton kyytiin takas hisseille. Iso kiitos siitä.

Hisseillä törmäsin Nickiin ja pariin kaveriin lodgelta, he olivat juuriinsa lähdössä päivän ekalle laskulle. Lähdinkin sitten heidän messiin ja skinnattiin tuolle samalle laskulle minkä mie laskin aikasemmin. Nyt oli jo vähän uusia jälkiä ja aurinkokin oli vähän painanut lunta, mutta silti äärimmäisen hyvää laskua. Tältä laskulta tuli muutama laskukuvakin. Kokonaisuutena yksi kauden parhaista päivistä.

 

Aamun maisemaa

 

Pilvet jäi nopeasti taakse

 

Kivat maisemat täällä japaniassa

 

Näissä maisemissa hermot lepää

 

Skinnaaminen on hauskaa hommaa

Välillä tuuleskeli vähäsen

 

Mie kruisailemassa alas toisella laskulla

 

Vähän liikaa jälkiä miun makuun, mutta ei iha hirveesti voinu valittaa

Koitin päästä piiloon kameralta, unohin vaan olla tekemättä sauvamerkkiä

 

Huomenna taitaakin tulla parkkipäivä, tulossa aurinkoa ja laaksossa +16c, mäelläkin kympin paremmalla puolella.

 

r-toe kirjoitti 19.03.2010 - 09:41
sulla ei mee ollenkaan huonosti.
Jouni kirjoitti 19.03.2010 - 09:53
jätkällä taktisesti nuo valkoset housut. aina näyttää niinko ois vyötäröön asti putikkata.
Jouni kirjoitti 19.03.2010 - 09:53
eipä sillä, siis hyvä elämä, ei sitä käy kiistäminen!
Kaisa kirjoitti 19.03.2010 - 10:55
Tässä tulee jo pian ikävä tuota tutuksi käynyttä harjannetta :) nauti viimisistä viikoista siellä!
ville kirjoitti 19.03.2010 - 11:10
Joo iha hyvi menee :)

Jouni, jos noita housuja kahtoo lähempää, niin ne on nykyää kaukana valkosesta :D Ehkä kaikkein huonoin housujen väri koskaan.
Sipe kirjoitti 19.03.2010 - 11:20
Onpa sitten mukavannäköistä, kateeksi käy tää näppishiihto.

Otetaanko sut 28.4 Jykylästä kyytiin :)
Teuwo kirjoitti 22.03.2010 - 14:06
Tulevina vuosina Split ratsulla sitten...

Jasmo kirjoitti 23.03.2010 - 19:48
@Teuwo: Split ratsu! Ootko kuullu koskaan suksista.
Harza kirjoitti 23.03.2010 - 22:50
Hyvän näköistä laskua olette vielä saaneet, hieno homma.
Me oltiin Julier Pass, Sveitsissä skinnailemassa ja oli sielläkin lunta 2m, mutta ei se noin hyvännäköistä ollut
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code